7.3.2015

The end

Osasto, josta en ole vielä kirjoittanut on matelija/farmi. Matelijatalon eläinten lisäksi hoidettaviin kuuluu farmin marsut, kanit, kanat ja ankat. Kesäisin asiakkaat pääsevät aidatulle alueelle kävelemään näiden eläinten joukossa.

Kaninpoikasia

Puna-ara ja sinikelta-ara

Kädellisten ryhmään kuuluvien simpanssien, apinoiden ja kissamakien kanssa ei yleensä olla kauheasti tekemisissä. Ne suljetaan ulos siksi aikaa kun sisätilat siivotaan ja sinne laitetaan ruuat.

Lari, yksi gibbonilajeista
Simpanssi syömässä

Keisaritamariini




Aikuiden andienkondori


Lopuksi vielä vähän maisemakuvia.
Old Colwynin katu



Ranta nousuveden aikaan

Ranta laskuveden aikaan


6.3.2015

My last two days

Viikon aikana sain työskennellä kaikilla osastoilla, joilla halusinkin. Torstaina sain huolehtia tamariinien ja mangustien hoidosta ja sain viettää hetken niiden kanssa valokuvaten ja videoiden. Viimeiseksi päiväksi toivoin pääseväni lintuosastolle, koska en ollut työskennellyt siinä kuin pari puolikasta päivää. Hoidin emujen poikasia ja flamingoja ja kävin ruokkimassa korpit. Kokosin korppien ruokakasan päälle isoja litteitä kiviä, jotka ne siirsivät sivuun aika äkkiä. Lisäksi sain mennä vähäksi aikaa pikkupandojen aitaukseen itsekseni. Tosin pikkupanda ei ollut kovin kiinnostunut mun hyvästeistä, painoin vaan päänsä takaisin kerälle. Iltapäivällä meillä kävi vielä tuuri kun kameli alkoi synnyttämään ilman kenenkään tietoa tiineydestä. Kameli on kantavana vuoden. Aika äkkiä oli kameliaitauksen ympärillä kaikki eläintenhoitajat ja harjoittelijat ihmettelemässä. Kaksi hoitajaa kantoi vasan oljille kameliaitauksen sisätilaan ja lopulta emäkin saatiin sisälle sitä hoitamaan. Uros jätettiin ulkopuolelle yön yli, koska se voi olla agressiivinen poikasta kohtaan. Kovin söpöä kuvaa poikasesta ei saanut kun se oli vain kasa jalkoja. Meiltä kysyttiin nimiehdotuksia vasalle ja kirjoitimme ylös Konsta ja Poika. Täytyy seurata nettisivuilta, mihin nimeen hoitajat päätyvät.
Nyt on matkalaukku pakattu sen verran et tiedän saavani kaiken mahtumaan ja vielä alle painorajan. Lähetään liikkeelle lauantaina päivällä. Julkaisen vielä myöhemmin koosteen parhaimmista julkaisemattomista kuvista ja videoista.

Pikkupanda nukkumassa
Emujen viikon ikäiset poikaset
 
Kameli vastasyntyneensä kanssa

Keisaritamariini Bean

4.3.2015

The seal release


Tänään ohjelmassa oli odotettu hylkeiden vapautus mereen. Eläintarhalla on ollut hoidossa yksi kirjohylje ja kaksi harmaahyljettä. Kirjohylje on tuotu tarhalle elokuussa sen huonon kunnon takia. Vahingoittuneena löytynyt harmaahylje tuotiin tarhalle lokakuussa. Eläintarha on ollu osallisena hylkeiden kuntoutukseen jo 1960 luvulta lähtien. Järjestö RSPCA toimittaa pelastettuja hylkeitä eläintarhan varta vaste hylkeitä varten tehtyihin tiloihin hoidettavaksi. Sisätilojen lisäksi hylkeillä on kaksi suolavesiallasta. Yleensä hylkeet ovat peräisin Irlanninmereltä. Yliopiston merinisäkästutkijat seuraavat Iso-Britannian rannikolla liikkuvia hylkeitä. Vapautettavien hylkeiden pyrstöön kiinnitetään merkki, josta hylje voidaan tunnistaa, kun se seuraavan kerran havaitaan jossain. Pari viikkoa sitten harmaahylje sai tavoitepainonsa 45kg. Tänään laskuveden aikaan vapautettiin harmaahylje ja kirjohylje. Pienin harmaahylje jäi vielä tarhalle kasvamaan. Se oppi syömään itse vasta meidän harjoittelujakson alussa. Tässä linkit vapautuksesta kertoviin uutisiin: http://www.bbc.co.uk/news/uk-wales-31730898 ja http://www.dailypost.co.uk/news/north-wales-news/watch-rescued-seal-pups-return-8769641

Maisema rannalta

Kirjohylje

Harmaahylje

1.3.2015

Loppuviikko

Torstaina jouduimme Raakelin kanssa osastolle, jonka hommiin kuuluu yleensä vain kalaämpäreiden ja ikkunoiden pesua. Nyt oli kuitenkin eri ihminen vetovastuussa, joten pääsimme seuraamaan merileijonien koulutushetkeä. Täällä on neljä merileijonaa ja kaikkia koulutetetaan sekä erikseen että yhdessä. Pääasiassa opetetut asiat liittyvät lääkintätoimenpiteisiin, joista on tehty hauskoja temppuja. Lisäksi merileijonille on opetettu vilkutus- ja hyppytemppuja yleisön viihdykkeeksi. Niitä näkee merileijonanäytöksessä, joka on kerran tai kaksi päivässä, ja jossa kerrotaan merileijonista ja niiden hoitamisesta. Iltapäivällä pääsimme syöttämään pingviinejä :)
Perjantaina kävin taas ruokkimassa pikkupandat ja saukot ja veimme lumileopardeille pahvilaatikoita, joissa sisällä oli hajuna yrttejä.
Perunpingviinit
Lumileopardit

Pikkupandat saivat bambua
Merileijona koskettaa hoitajan kämmenselkää ja toinen käsi demonstroi tutkimuslaitetta

Merileijona pysyy paikoillaan tutkittavana kunnes saa vapautuksen





                                                                   Tässä harjoitellaan röntgenlaitteen alla makaamista



Eilen illalla olimme taas kaupungilla kävelemässä ja kävimme leffassa katsomassa Mortdecai, joka oli ihan hauska :)
Tänään kävimme läheisen majatalon ravintolassa syömässä friteerattuja herkkusieniä ja jälkkäriksi omenapiirakkaa ja Raakel otti vadelma creme bruleen. Sitten istuskelimme siellä vielä jonkun tunnin jutellen kun ulkona satoi.

25.2.2015

This week on paddocks


Viimeisest kaksi päivää olen ollut laidun-osastolla, johon kuuluvat kamelit, mongolianvillihevoset, täpläkauriit, walesin vuoristovuohet, punaniskavallabit, karhut ja tamariinit. Hommiin kuuluu lähinnä eläinten aitauksien siivoaminen ja tamariinien ruokkiminen. Tamariinien tiloja on kiva siivota kun yksi niistä hyppelehtii välillä selkään :) Walesin vuoristovuohia on luonnossa enää pieni kanta, joka elää Walesin vuoristoilla. Yksi walesin vuoristovuohien kanssa olevista punaniskavallabeista on kesy ja tulee aina rapsuteltavaksi, kun menen aitaukseen siivoamaan. Ekassa videossa näkyy vallabi ja vuohet. Tänään viereisen aitauksen strutsi tuli kosiskelemaan aidan viereen, josta myöskin video.


Tänään ehdotin eläintenhoitajalle, että tehtäisiin jotain virikkeitä ajan kuluksi. Karhuille veimme kaksi isoa paperipussia, jotka oli täytetty oljella ja erilaisilla herkuilla. Suuremmaksi virikkeeksi kuitenkin osottautui se kun mun heittämä pussi jäi korkealle aidan päälle jumiin ja hoitaja joutui kiipeämään kaiteelle ja tökkimään sitä harjanvarrella alas :D Tamariineille ripustimme pahvilaatikon, jonka sisään tungimme eläviä sirkkoja.

Mongolianvillihevoset


Naaraskameli, jolla on aina joku oksa purtavana

Karhu odottamassa pussin putoamista
Keisaritamariini selässä

20.2.2015

Jo yli puolen välin


Tää viikko on menny kaikista nopeiten. Vasta oli viikonloppu ja nyt on taas. Viikko meni aika lailla tutuissa perushommissa. Mulle annettiin vaan avaimet käteen ja sanottiin mitä pitää tehdä ja missä. Ruokin eri eläimiä ja siivosin niiden tarhoja. Kädellisten ruokia olen aina piilotellut pitkin häkkiä ja laittanut oksille, jotta eläimet saavat vähän tekemistä.  Simpansseille sain juottaa kaltereiden läpi lämmintä mehua kun oli ollut kylmä päivä. Videolla näkyy ja kuuluu saukot huutamassa kalojen perään.
Tänään olin puoli päivää laidunosastolla ja puoli päivää lintuosastolla, joissa olen ollut tähän asti vain kerran. Hommat oli lähinnä eri tarhojen siistimistä ja hedelmien pilkkomista. Kävin hoitajan kanssa ruokkimassa tiikerin, joka ei oikein ollut yhteityökykyinen kun mä olin vieraana ihmisenä paikalla. Se vain karjui ja käveli ympäri sisähäkkiä, josta sen olisi pitänyt siirtyä pois siivouksen ajaksi. Kyllä se lopulta maanittelujen jälkeen siirtyi äänekkäästi protestoiden. Nyt illalla kävimme kämppiksemme ja sen kaverin kanssa syömässä isossa ravintolassa. Huomenna kävellään rantaa pitkin kaupungille.

Pikkupanda rohkeni tulla lähelle

Punaotsamaki kurottelee ruokaansa
Sumatrantiikeri


Täpläkauriit





15.2.2015

Chester zoo

Vietimme ystävävänpäivän tyttöporukalla Chesterin eläintarhassa. Menimme sinne kämppiksemme ja sen kaverin kanssa. Chesterin eläintarha on iso yli neljänsadan lajin ja 12 000 eläinyksilön tarha, joka on tunnettu isoista ja hienoista aitauksistaan. Siellä oli myös isot sisätilat mm. jaguaareille, orangeille ja trooppisille lajeille. Kävelimme myös läpi pimeän lepakkotalon, jossa lepakot lensivät vapaina ja tulivat jopa ottamaan kiinni sormista kun pysähdyimme hetkeksi. Tästä on video julkaisun lopussa.
Lapinpöllö sukimassa
  
Gebardi
Maasika

Sumatranoranki
Silmälasikarhu





Savannisininärhi




Chesterissä oli myös erilaisia hyviä infokylttejä ja jopa esimerkit eläinten ruuista.


 



Tämän päivän vietin ulkona. Ensin pari tuntia kävellen pitkin lammaslaitumia korkealla kaupungin reunassa ja myöhemmin vielä rannalla.

Oikealla näkyy Old colwyn ja Colwyn bay

Ranta laskuveden aikaan